Mitä on kiertotalous?

Lyhyesti ilmaistuna kiertotaloudella tarkoitetaan talousmallia, jossa materiaali pysyy kierrossa sen arvon säilyessä.
Nimenä kiertotalous voi olla harhaanjohtava, sillä se saattaa synnyttää mielikuvia tavaran jatkuvasta liikkeestä kuluttajalta toiselle ja syntyvän jätteen kierrätyksestä. Kiertotalouden periaatteita noudattaessa jätettä ei kuitenkaan pääse edes syntymään.

Käsitteiden määrittäminen on tärkeää- erityisesti se, miten määrittelemme jätteen.
Kiertotalouden mallissa jäte on jotain millä ei ole enää materiaalista arvoa. Banaaninkuoret ja pahvilaatikot eivät ole jätettä, kuten eivät myöskään kuluneet puuvillapaidat. Ne ovat materiaalia, jotka pysyvät kierrossa. Jätteenä pidetään tuotetta, joka on tullut elinkaarensa päähän. 

Kiertotalouden toteutuminen otetaan huomioon jo tuotteen suunnitteluvaiheessa, jolloin pitäydytään ympäristölle kestävissä materiaaleissa ja ratkaisuissa.
Kiertotalouteen siirtyminen on välttämätöntä ennemmin tai myöhemmin, sillä rajallisten luonnonvarojen huvetessa jatkuva talouskasvu ei ole mahdollinen.
Ratkaisu paitsi turvaisi ympäristön, myös vähentäisi sosiaalista eriarvoisuutta. Luonnonvarojen tasaisempi jakaantuminen mahdollistaisi useammalle ihmisarvoisen elämän.
Nyt arvioilta 20 prosenttia maapallon ihmisistä käyttää 80 prosenttia luonnonvaroista.

Nykyinen, lineaarinen talousmallimme on hallinnut pitkään ja kehdosta kehtoon -ajattelutavan omaksuminen ja toteuttaminen tarjoaa suuria haasteita yksilö- ja yhteiskunnallisella tasolla.
Yhteistyö kuluttajan ja valmistajan, sekä yksilön ja jäteinfrastruktuurin välillä on välttämätön.

Yksilötasolla ensimmäinen askel on haastaa omat kulutustottumukset. Jokaisen tuotteen kohdalla olisi hyvä miettiä tarvitsenko tätä todella, ja tiedänkö mihin sen elinkaari päättyy. Voisiko tuotteen materiaali pyöriä syklissä tuottaen iloa vielä tulevillekin sukupolville? Jos ei, onko hankinta sen arvoinen? Nykyinen kulutuskulttuuri mahdollistaa jatkuvan ostamisen ja luonnonvarojen tuhlaamisen.
On tärkeää pureutua syihin, miksi kulutamme niin paljon. Mistä tarve ostaa ja omistaa syntyy?

Kiertotalous on ennen kaikkea pitkäjänteistä toimintaa. Tuhlaamisen käsite saa jäädä historiaan, eikä tuotteiden arvoa voi mitata enää ainoastaan rahassa.
Jakamistalous ja palveluiden ostaminen omistamisen sijaan ovat avainasemassa talousmalliin siirtyessä.

Myös kierrättäminen sanan varsinaisessa merkityksessä on nykyisellään tärkeää, mutta lineaarinen talousmalli ei voi nojata siihen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jo syntynyt jäte kierrätetään, mutta uuden jätteen syntyminen pyritään minimoimaan.
Kierrättämisen merkitystä korostetaan usein ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Se ei kuitenkaan pitemmällä tähtäimellä yksinään tarjoa vastausta todellisiin ongelmiin.

Farkkujen elinkaari

Viime vuosikymmenten aikana farkkujen laatu on huonontunut merkittävästi. Nykypäivän ikoninen muotivaate on valitettavan usein lyhytaikainen tuttavuus, joka aiheuttaa ostajalleen taloudellista tappiota ja tyytymättömyyttä. 
Tämä on kuitenkin ainoastaan kuluttajan aspekti ja häviävän pieni hetki farkkujen elinkaaressa. 
Päätyäkseen kaupan rekkiin farkkuparin on käytävä läpi monta valmistusvaihetta, joista kaikilla on vaikutuksensa ympäristöömme. 

          Seuraavassa listauksessa valotetaan hieman tavallisten                                        puuvillafarkkujen elinkaarta. 

                              
                                  1. Puuvillan kasvatus

Puuvilla on yksi vaateteollisuuden epäekologisimmista materiaaleista. Sen viljely vaatii ekosysteemille kestämättömän määrän vettä. Lisäksi torjunta-aineet ja keinotekoiset lannoitteet saastuttavat maaperää. Tehoviljelylle on myös luonnonmukainen vaihtoehto, jossa ympäristöä kuormittavia kemikaaleja ei käytetä. Luomupuuvilla on aina ympäristön kannalta kestävämpi ratkaisu, mutta on muistettava, että sen viljely kuluttaa yhtä lailla vesivaroja kuin tehoviljelty puuvilla. Yhden farkkuparin valmistukseen kuluu keskimäärin 20 000 litraa vettä. 
Ei myöskään ole taattu, että luomupuuvilla täyttäisi muut eettiset kriteerit, vaikka ympäristöystävällisempi vaihtoehto onkin. 

                         
                        2. Puuvillan korjuu ja kuivatus 

Puuvilla voidaan korjata koneella tai käsin pellon koosta riippuen. Konetta käytettäessä kuluu runsaasti polttoainetta, mutta käsinpoiminta on aikaa vievää työtä ja poimijat altistuvat viljelyssä käytetyille myrkyille. Puuvillan varastoinnissa käytetään usein homeenestoaineita, jotka ovat ympäristölle haitallisia. 

                      
                           3. Puuvillan paalaus ja kehräys 

Kun puuvilla on kuivunut, siemenet erotellaan ja niistä tehdään mm. ruokateollisuudessa käytettävää öljyä. Puuvilla paalataan ja kehrätään. Langan kehruussa ympäristö joutuu jälleen koetukselle, sillä menetelmät vaativat haitallisia voiteluaineita. 

                             
                           4. Puuvillalangan värjäys

Seuraavaksi puuvilla värjätään atso-, kyyppi-, reaktio-, rikki-, tai suorillaväreillä. Väriaineet, jotka eivät kiinnity kankaaseen kulkeutuvat jäteveden mukana ympäristöön. Veteen liukenevat kemikaalit voivat aiheuttaa syöpää lähistön asukkaille. 

                 
                5. Puuvillakankaan kutominen ja lisäkäsittelyt 

Kankaat kudotaan tehdasolosuhteissa, joissa harvoin valvotaan työturvallisuuden toteutumista. Kutomista varten langat liistataan. Liisteri saattaa olla luonnonmateriaaleista valmistettua tai synteettistä, joilla kummallakin on hyvät ja huonot puolensa ympäristöä ajatellen. Liisteri pestään kudonnan jälkeen pois ja sen alkuperästä riippuen sillä on erilaisia ympäristövaikutuksia. 
Seuraavaksi kankaasta poistetaan mahdolliset lankalenkit ja nukat. Se saatetaan keittää ja kuitu merseroida. 

                                      
                                   6. Farkkujen ompelu

Farkkujen ompeluolosuhteet saattavat olla hyvinkin kyseenalaiset. Mitä halvemmat farkut kaupasta löydät, sitä varmemmin niiden valmistuksessa on poljettu ihmisoikeuksia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kalliimmat farkut olisivat automaattisesti eettisemmät. 
Halpafarkkujen kohdalla voimme kuitenkin olla lähes varmoja siitä, että joku taho valmistusvaiheessa on joutunut maksamaan niistä kovan hinnan. Vaatetehtaissa ei ole robotteja, jotka valmistaisivat vaatteita liukuhihnalla. Jokaisen vaatekappaleen on ommellut oikea ihminen. 

                                
                                 7. Farkkujen viimeistely 

Olen ehkä lukenut hiekkapuhalluksen vaarallisuudesta. Suosittu farkkujen viimeistelytapa voi olla työntekijälle hengenvaarallinen. Hiekkapuhallus altistaa pölykeuhkojen kehittymiselle ja voi johtaa keuhkoahtaumaan tai -syöpään muutamien vuosien kuluessa, joissain tapauksissa jo kuukausissa. 
Hiekkapuhalluksia tekevät myös lapset. 
Muita viimeistelytapoja ovat mm. laserkäsittely, flokkaus, värjäykset, kivipesu ja kemiallinen valkaiseva viimeistely. Viimeistelyvaiheen menetelmissä käytettävät kemikaalit ovat erittäin haitallisia ympäristölle ja hengenvaarallisia valvomattomissa työolosuhteissa. 

                            
                                  8. Kuljetus myymälään

Farkkujen valmistusvaiheiden väliin mahtuu monia kuljetuksia, rahteja ja kuormia, joiden aikana kuluu huomattavia määriä polttoaineita ja syntyy ympäristölle haitallisia päästöjä. 
Viimein tuote kuljetetaan liikkeeseen, jossa varastotyöntekijät purkavat pakkauksia. Farkut saattavat olla kemikaalinkatkuisia ja aiheuttaa työntekijöille iho- ja hengitystieoireita. 

                           
                                 9. Farkkujen ostaminen

Nyt vastuu siirtyy kuluttajalle. Löydämme liikkeestä kivan farkkuparin ja käännämme esiin hintalapun. Hinta on meille joko sopiva tai liian korkea. Harvoin ajattelemme, että jokin hinta olisi meille liian pieni. 
Oli hinta mikä tahansa, lapusta ei selviä farkkujen todellisten kustannusten vaikutuksia ympäristöön ja ihmisoikeuksiin. Olisi hienoa jos näin olisi. Aika monta farkkuparia jäisi tällöin ostamatta. Todellisten kustannusten paljastuminen on monelle brändille kestämätön ajatus. Siksi tuotantoketjun läpinäkyvyyden vaatiminen on niin ensiarvoisen tärkeää. 

                                 
                                 10. Farkut käytössä

Materiaalista riippuen voimme oikeanlaisella vaatehuollolla mahdollisesti pidentää vaatteen käyttöikää. Farkkuja ei suositella pestäväksi ensimmäiseen kuuteen kuukauteen. 
Sillä välin farkkuja voi tuulettaa ja mahdolliset tahrat poistaa paikallisesti. Kun farkut on aika pestä koneessa tulee pesuohjeita noudattaa täsmällisesti. Mahdollisuuksien mukaan syntyvät reiät tai muut rispaantumiset korjataan ajoissa. 

                           
                             11. Kierrätys/jatkojalostus

Kun farkuista tulee käyttäjälleen tarpeettomat, päätyvät ne yleensä vaatekeräykseen. Sieltä ne jatkavat kulkuaan hyväntekeväisyysjärjestöjen kirpputoreille, kierrätyskeskuksiin, jatkojalostukseen tai poltettavaksi. Netissä on pilvin pimein ohjeita farkkukankaan uusiokäyttöön. 
Jos olet innokas ompelija, hienoa! Jos et, mieti tarkkaan ryhdytkö keräämään kaappeihisi farkkutilkkuja siltä varalta, että innostuisit  joskus tekemään niistä jotakin. 
Jos farkut on tehty sataprosenttisesta puuvillasta niiden kierrätettävyys uudeksi materiaaliksi on mahdollista ja todennäköistä. Jo prosentti elastaania farkkukankaassa on este kiertotalouden toteutumiselle. 
On hyvä jos farkut päätyvät second hand-liikkeisiin ja sieltä uudelle kuluttajalle. Nykyfarkkujen laadun huomioonottaen se on kuitenkin useimmissa tapauksissa epätodennäköistä. 
Farkut voivat päätyä myös lumppupaaleissa kehitysapuna toiselle puolen maailmaa, minne niitä ei välttämättä haluta. 
Jos farkkukangas ei ole kierrätettävissä, se päätyy poltettavaksi ja syntyy energiaa sähkön ja lämmön tuottamiseen. Tämäkään ratkaisu ei kuitenkaan pitemmän päälle kestä, sillä poltettaessa syntyy haitallisia päästöjä ilmakehään. Myös tuhkan sijoittaminen on ongelmallista. 

Valitettavasti olemme pitkän matkan päässä siitä, että vastuullisuus olisi kulutusyhteiskunnassamme normi. Edistystä on kuitenkin tapahtunut jo muilla teollisuudenaloilla, esimerkiksi ruokateollisuudessa vegaanisten vaihtoehtojen kasvaessa. 
Voisimmeko tuoda vastuullisuuden vaatekaappeihimme kuten lautasillemmekin? 

Farkkubrändien eettisyyttä voi tutkia mm. Rank a brand- sivustolla, joka julkaisee tietoja merkkien avoimuudesta. 
Merkit on värikoodattu- huonoiten jäljitettävissä ovat esimerkiksi punaisen luokituksen saaneet Lee, Wrangler, Guess, Gsus, Diesel ja Pepe Jeans. Aavistuksen avoimempia ovat oranssit Levi's, ONLY ja Mustang. Keltaisiin lukeutuvat esimerkiksi Cheap Monday ja G-star. 
Läpinäkyvin tuotantoketju on vihreällä merkityillä brändeillä, joihin kuuluvat mm. Mud Jeans, Nudie Jeans ja Kuyichi. 

Kierrätyskeskuksissa asiointi on lähes aina vastuullisin valinta. Meidän Texvex- myymälämme valikoimassa on runsaasti edullisia farkkuja. Asioimalla meillä saat hyvän mielen ja tuet ympäristöämme sekä yhdistyksemme toimintaa. 

                                Levikset valikoimastamme

Farkkujen historiaa

Farkut olivat alkujaan työhousut: muutaman vuosisadan ajan ne suunniteltiin ja tehtiin kestämään. 
Tiesitkö, että ensimmäisten farmarihousujen kantamuoto syntyi Euroopassa jo 1500-luvulla? 
Ne tehtiin alkujaan hampusta ja olivat suositut köyhien työläisten keskuudessa niiden kestävyyden vuoksi. Ensimmäisten farkkujen kerrotaan syntyneen Genovan kaupunkivaltiossa, mistä juontuu englanninkielinen nimitys jeans. 

                                   1600-luvun maalaus farkkukankaasta. Taiteilija anonyymi. 

1700-luvulla farkut päätyivät brittiläisten kauppiaiden mukana Amerikkaan. 1870-luvulla farkkuja kehitettiin Yhdysvalloissa edelleen kun saksalaissyntyinen Levi Strauss ja hänen asiakkaansa, räätäli Jacob Davis hakivat yhdessä patenttia farkkujen vahvistamiseksi kupariniiteillä. Niiteistä luovuttiin myöhemmin, mutta ikoninen muotibrändi oli syntynyt. Farkkujen hamppukangas korvautui 1800-luvun loppupuolella puuvillalla. 

Mainoksen viesti on selvä: farkut kestävät, vaikka hevoset vetävät niitä eri suuntiin.

1950-luvulla vaateteollisuus alkoi kiinnostua nuorisosta markkinointikohteena. Elokuvista tutut tähdet Marlon Brando ja James Dean pukeutuivat farkkuihin, joista tuli nopeasti nuoruuden ja kapinan symboli, ikoninen muotivaate, jollainen tuli löytyä jokaiselta. 

                                                     Nuori kapinallinen 1955

Suomeen ensimmäiset merkkifarkut tulivat vuonna 1954. Länkisäärisyydestään nimensä saaneita Väiskejä valmisti Vaaksa Oy. Kolme vuotta myöhemmin markkinoille tuli kotimaiset Mattisen Teollisuuden valmistamat Jamekset, jotka säilyttivät asemansa nuorison ykkösmerkkinä yli vuosikymmenen ajan. 70-luvulla suosittu rockyhtye Hurriganes pukeutui Matti Majavan Beavers-farkkuihin ja uusi farkkumalli löysi tiensä suomalaisten vaatekaappeihin.  

Hurriganes Beavers-farkuissa.

Vielä 80- ja 90-luvuilla farkkujen laatu oli hyvä. Suomen liityttyä EU:hun 1995 farkkujen hinta romahti. Nyt menneiden vuosikymmenten farkut ovat harvinaisia vintagelöytöjä. Tämän päivän muotia ovat juuri kasari- ja ysärifarkut. 

Tälläkin muoti-ilmiöllä on varjopuolensa. Harvoin suomme ajatusta sille, mistä farkkumme tulevat. Ostamme ne liikkeestä ja päästämme ne lopulta käsistämme kierrätykseen tai jatkokäyttöön. Mutta päästäkseen myyntirekkiin ne ovat kulkeneet pitkän matkan ja tuotantoketju on harvoin eettinen, ympäristön ja ihmisoikeudet huomioonottava. Seuraavassa postauksessa tarkastellaan nykyfarkkujen laatua ja niiden elinkaarta puuvillapelloilta kuluttajalle, kierrätyksestä mahdolliseen jatkojalostukseen. 

Oletko muovitietoinen?

Mikromuovin kulkeutuminen vesistöihin ja siitä aiheutuvat ongelmat ovat puhuttaneet viime aikoina mediassa ahkerasti. 
Aiemmin on uutisoitu Itämeren huolestuttavista muovipitoisuuksista, mutta nyt julkaistujen uusien tutkimusten mukaan myös järvissämme on muovia oletettua enemmän. 

Alle viiden millimetrin kokoiset, paljaalle silmälle näkymättömät mikroskooppiset partikkelit kulkeutuvat jätevesipuhdistamoiden läpi vesistöihin. Vaikka meillä Suomessa vesilaitokset ovat tehokkaita, syntyy muovipäästöjä niin paljon, ettei niitä ole mahdollista täysin vedestä suodattaa. Öljypohjaiset kuidut säilyvät vesistöissämme pitkään ja keräävät itseensä erilaisia haitallisia kemikaaleja, jotka sitten päätyvät vesissä asustaviin eläimiin ja eliöihin. Sieltä ne voivat kulkeutua lautasillemme.
Mikromuovin osuutta juomavedessämme tutkitaan parhaillaan.

pexels-photo-761297.jpeg

Muovia on kaikkialla: auton renkaissa, erilaisissa pinnoitteissa, kosmetiikassa, pesuaineissa,  elintarvikepakkauksissa ja useimmissa vaatteissa ja tekstiileissä.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana olemme tuottaneet ja kuluttaneet muovia surutta: enemmän kuin koko viime vuosisadan aikana yhteensä. 
Nyt olemme jopa vähän yllättyneitä siitä, että teoillamme on seurauksia. 

Mikromuovi syrjäyttää vesieläinten ja -eliöiden oikean ravinnon ja häiritsee esimerkiksi niiden hormonituotantoa. Joka vuosi yli miljoona merilintua ja satatuhatta merinisäkästä ja -kilpikonnaa kuolee syömäänsä muoviin sen tukkiessa eläimen ruoansulatuskanavan. Eläin voi myös sotkeutua muoviroskaan ja nääntyä nälkään tai jäädä avuttomana saaliiksi.
Tämä voi johtaa useiden lajikantojen romahtamiseen.

Mikromuovi on niin monella tapaa ekosysteemille haitallista, ettei asiaa tekisi mieli edes googletella. Olisi mukavampaa jatkaa kulutusta kuten ennen ja antaa tulevien sukupolvien ratkaista ongelmat. Tulevaisuuden uhkakuvat ovat kuitenkin niin ahdistavia, että ne herättelevät kuluttajia väistämättä. On ennustettu, että maailman merissä tulee olemaan vuonna 2050 enemmän muoviroskaa kuin kaloja. 

Mitä kuluttaja voi siis tehdä? Tekstiiliteollisuuden muovipäästöt ovat huomattavat.

Keinokuidusta valmistetut vaatteet luovuttavat jokaisen pesun myötä mikromuovia vesistöihin. On pohdittava  mihin tarvitsemme tekokuituisia vaatteita. Tulisimmeko toimeen luonnonkuituisilla vaatteilla?
Arviolta kuusikymmentäviisi prosenttia kaikista vaatteista on tehty biohajoamattomista kuiduista, kuten polyesterista ja nailonista. Muoviongelma helpottaisi huomattavasti jos nämä materiaalit voitaisiin korvata luonnonkuiduilla.

Hyvä esimerkki ympäristölle kestämättömistä materiaaleista on urheiluun kehitetty elastaani. Se on alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan loistava materiaali, mutta voimme pohtia tarvitsemmeko sitä esimerkiksi tavallisiin arkivaatteisiin venyvyyttä tuomaan? 

Toinen vaatekaapin kauhistus on viime vuonna vuoden turhakkeeksikin valittu fleece-kangas. Se päästää yhden pesukerran aikana veteen arviolta 2000 mikromuovihiukkasta. Vuoden turhakkeen valitsee vuosittain Suomen Luonto-lehti. Edellisvuonna tittelin sai muovikassi, joten havahtumista muoviongelmaan on iloksemme havaittavissa

Moni pakkaa kauppareissullaan ostoksensa edelleen muovikassiin, vaikka kestokassi koettaisiinkin luontevammaksi vaihtoehdoksi. Muovikassin ostaminen voi tuntua välttämättömältä, koska sitä tarvitaan kuitenkin roskien kuljettamiseen.
Jotta muoviongelmalle voitaisiin tehdä jotakin on ratkaisevaa, miten suhtaudumme esimerkiksi tähän arkiseen haasteeseen. Täytyykö roskapussien ylipäätään olla muovisia?
Myymälästämme voi ostaa poistotekstiilistä valmistettuja Jätex-ekoroskapusseja, jotka tukevat kestävää kehitystä ja kiertotalouteen siirtymistä.

Jos kaapistasi löytyy keinokuituisia vaatteita, ympäristön kannalta vastuullisin valinta on huoltaa niitä hyvin ja käyttää ne huolella loppuun ennen kuin ne päätyvät kierrätykseen tai poltettavaksi energiaksi. 

Vaatteiden huollossa voidaan pohtia riittäisikö keinokuituvaatteelle pesun sijaan vaikka pelkkä tuuletus. Markkinoilla on nykyään myös pesupusseja, jotka sieppaavat osan vaatteista mahdollisesti irtoavista muovinpalasista ennen niiden päätymistä vesistöihin. Myös pesukoneen nukkasihdeistä voitaisiin kehittää tehokkaampia. Ne luonnollisesti tyhjennetään sekajätteeseen, jotta päästöjä meriin tai järviin ei synny.

Ensisijaisesti kestävä kulutus lähtee siitä, että jätteen määrä pyritään pitämään minimissä. Tuotteita ostetaan siis ainoastaan tarpeeseen. Silloin kun kuluttaminen on välttämätöntä pyritään hankkimaan laadukkaita, kiertotaloutta edistävistä materiaaleista valmistettuja tuotteita. 
Vastuu ei kuitenkaan voi olla ainoastaan kuluttajalla. Myös brändien on havahduttava tilanteeseen ja tuotava markkinoille ekologisempia vaihtoehtoja kysynnän kasvaessa.

Toimiva vaatekaappi- järjestäminen

Vaatekaapin järjestäminen voi tuntua työläältä ajatukselta muutamastakin syystä. Vaatteiden viikkaaminen ja pinoaminen vie aikaa. Se voi tuntua turhalta työltä, jos kokemus on osoittanut vaatekaapin palaavan epäjärjestykseen ennätysajassa.

On olemassa muutamia helppoja tapoja järjestää vaatekaappi niin, ettei sekasorto enää pääse palaamaan. 

Jätä vaatteille tilaa hengittää

Karsi tarpeettomat vaatteet ja toimita ne jollekin, joka hyötyy niistä. Kun vaatevarastosi pienenee, tulee vaatekaappiin järjestyksen säilymisen kannalta tärkeää avaruutta. Vaatteet pysyvät myös käyttökelpoisina pitempään kun ne saavat arvoisensa tilan.

Ammattijärjestäjien nyrkkisäännön mukaan kaapin tilavuudesta tulisi olla tyhjänä neljännes.

 

Unohda vaakapinot

Perinteisesti vaatteet on pinottu päällekkäin. Päällekkäiset pinot näyttävät siivousurakasta selvittyä kauniilta korkeintaan pari päivää. Kun tahdot toiseksi alimmaisen paidan käyttöösi, koko pino horjuu. Toisaalta jos käytät ainoastaan päällimmäisiä jää moni vaate ehkä käyttämättä.

Vaatekaaoksen helpottamiseksi huomionarvoinen menetelmä on viikata vaatteet pystypäin. Parhaiten tämä onnistuu jos sinulla on vaatekaapissasi koreja tai kapeita hyllyjä.
Pystyynviikattu vaate on helppo ottaa käyttöön ja syntynyt kolo tarjoaa sijan sen seuraajalle.

Lisävarusteet

Vaatekaapissa olisi hyvä olla tanko henkareita varten ja muutamia koreja.

Harkitse myös kapeampien hyllyjen asentamista. Nykyiset 60 senttiä syvät hyllyt ovat epäkäytännöllisiä, sillä ne muodostavat vaatekaappiin pimeä alueen, takarivin joka vetää puoleensa rikkinäisiä, tahraisia tai muuten epäsopivia vaatteita. 

Jos mahdollista aseta vaatekaapin oven sisäpuoleen kokovartalopeili.

Henkarit

Varmista aivan ensimmäiseksi, että kaikki henkarit ovat ehjiä ja niitä on tarpeeksi.

Käännä kaikki henkarit samaan suuntaan. Näin vaatteet on helpompi nostaa kaapista käyttöön. Näkymä miellyttää myös esteettistä silmää.

Erilaiset vaatteet vaativat erilaisia henkareita. Silkkimekko liukuu helposti tavallisesta henkarista ja päätyy vaatekaapin pohjalle. Puvuntakeille ja paidoille sopivat parhaiten leveäpäiset ripustimet.

Henkareita hankkiessa tulisi pitäytyä kierrätettävissä materiaaleissa. Puu- ja metalliripustimet kestävät huomattavasti muovisia kauemmin ja ovat yleensä myös kauniimpia.

Kaikki vaatteet villavaatteita ja venyviä neuleita lukuunottamatta voi ripustaa henkareihin. Tilaa säästävämpi vaihtoehto on kuitenkin vaatteiden pystypinoaminen.

Värikoodaus

Vaatekaappi voi tuntua selkeämmältä jos vaatteet järjestelee värien mukaan. Harmoninen kokonaisuus tukee myös järjestyksen säilymistä.

Älä jätä vaatteita lojumaan

Vaatteiden pinoaminen takaisin kaappiin käytön jälkeen voi tuntua vaivalloiselta. Vaatteiden poimiminen lattialta tai tasoilta myöhemmin pakon edessä on kuitenkin vielä ikävämpää. Vaatekaappi pysyy järjestyksessä kun vaatteet viikkaa kiltisti takaisin heti käytön jälkeen. Puolipitoisten vaatteiden säilytys on tosin mielipidekysymys. Ekologisesta näkökulmasta katsoen vaatteita pestään aivan liian usein. Olisi hyvä jos kaapissa olisi oma hylly vaatteille jotka eivät ole vielä likaisia, mutta joita ei välttämättä tahdo enää asettaa puhtaiden läheisyyteen. 

Ennakoi aamu

Asettele seuraavan päivän vaatekerta esille jo illalla. Näin vältyt vaatekaapin mylläämiseltä ja edellämainituilta harmillisilta vaateläjiltä asunnossasi. Kiireessä vaatteiden valitseminen on hankalaa ja vie turhaan aikaa muilta aamutoimilta.  Huolehdi, että illalla valitsemasi vaatekokonaisuus on sellainen joka on mielestäsi pukemisenarvoinen vielä aamullakin.