maanantai 24. syyskuuta 2018

Mitä on kiertotalous?

Lyhyesti ilmaistuna kiertotaloudella tarkoitetaan talousmallia, jossa materiaali pysyy kierrossa sen arvon säilyessä.
Nimenä kiertotalous voi olla harhaanjohtava, sillä se saattaa synnyttää mielikuvia tavaran jatkuvasta liikkeestä kuluttajalta toiselle ja syntyvän jätteen kierrätyksestä. Kiertotalouden periaatteita noudattaessa jätettä ei kuitenkaan pääse edes syntymään.

Käsitteiden määrittäminen on tärkeää- erityisesti se, miten määrittelemme jätteen.
Kiertotalouden mallissa jäte on jotain millä ei ole enää materiaalista arvoa. Banaaninkuoret ja pahvilaatikot eivät ole jätettä, kuten eivät myöskään kuluneet puuvillapaidat. Ne ovat materiaalia, jotka pysyvät kierrossa. Jätteenä pidetään tuotetta, joka on tullut elinkaarensa päähän. 

Kiertotalouden toteutuminen otetaan huomioon jo tuotteen suunnitteluvaiheessa, jolloin pitäydytään ympäristölle kestävissä materiaaleissa ja ratkaisuissa.
Kiertotalouteen siirtyminen on välttämätöntä ennemmin tai myöhemmin, sillä rajallisten luonnonvarojen huvetessa jatkuva talouskasvu ei ole mahdollinen.
Ratkaisu paitsi turvaisi ympäristön, myös vähentäisi sosiaalista eriarvoisuutta. Luonnonvarojen tasaisempi jakaantuminen mahdollistaisi useammalle ihmisarvoisen elämän.
Nyt arvioilta 20 prosenttia maapallon ihmisistä käyttää 80 prosenttia luonnonvaroista.

Nykyinen, lineaarinen talousmallimme on hallinnut pitkään ja kehdosta kehtoon -ajattelutavan omaksuminen ja toteuttaminen tarjoaa suuria haasteita yksilö- ja yhteiskunnallisella tasolla.
Yhteistyö kuluttajan ja valmistajan, sekä yksilön ja jäteinfrastruktuurin välillä on välttämätön.

Yksilötasolla ensimmäinen askel on haastaa omat kulutustottumukset. Jokaisen tuotteen kohdalla olisi hyvä miettiä tarvitsenko tätä todella, ja tiedänkö mihin sen elinkaari päättyy. Voisiko tuotteen materiaali pyöriä syklissä tuottaen iloa vielä tulevillekin sukupolville? Jos ei, onko hankinta sen arvoinen? Nykyinen kulutuskulttuuri mahdollistaa jatkuvan ostamisen ja luonnonvarojen tuhlaamisen.
On tärkeää pureutua syihin, miksi kulutamme niin paljon. Mistä tarve ostaa ja omistaa syntyy?

Kiertotalous on ennen kaikkea pitkäjänteistä toimintaa. Tuhlaamisen käsite saa jäädä historiaan, eikä tuotteiden arvoa voi mitata enää ainoastaan rahassa.
Jakamistalous ja palveluiden ostaminen omistamisen sijaan ovat avainasemassa talousmalliin siirtyessä.

Myös kierrättäminen sanan varsinaisessa merkityksessä on nykyisellään tärkeää, mutta lineaarinen talousmalli ei voi nojata siihen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jo syntynyt jäte kierrätetään, mutta uuden jätteen syntyminen pyritään minimoimaan.
Kierrättämisen merkitystä korostetaan usein ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Se ei kuitenkaan pitemmällä tähtäimellä yksinään tarjoa vastausta todellisiin ongelmiin.





keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Farkkujen elinkaari

Viime vuosikymmenten aikana farkkujen laatu on huonontunut merkittävästi. Nykypäivän ikoninen muotivaate on valitettavan usein lyhytaikainen tuttavuus, joka aiheuttaa ostajalleen taloudellista tappiota ja tyytymättömyyttä. 
Tämä on kuitenkin ainoastaan kuluttajan aspekti ja häviävän pieni hetki farkkujen elinkaaressa. 
Päätyäkseen kaupan rekkiin farkkuparin on käytävä läpi monta valmistusvaihetta, joista kaikilla on vaikutuksensa ympäristöömme. 



          Seuraavassa listauksessa valotetaan hieman tavallisten                                        puuvillafarkkujen elinkaarta. 

                              
                                  1. Puuvillan kasvatus

Puuvilla on yksi vaateteollisuuden epäekologisimmista materiaaleista. Sen viljely vaatii ekosysteemille kestämättömän määrän vettä. Lisäksi torjunta-aineet ja keinotekoiset lannoitteet saastuttavat maaperää. Tehoviljelylle on myös luonnonmukainen vaihtoehto, jossa ympäristöä kuormittavia kemikaaleja ei käytetä. Luomupuuvilla on aina ympäristön kannalta kestävämpi ratkaisu, mutta on muistettava, että sen viljely kuluttaa yhtä lailla vesivaroja kuin tehoviljelty puuvilla. Yhden farkkuparin valmistukseen kuluu keskimäärin 20 000 litraa vettä. 
Ei myöskään ole taattu, että luomupuuvilla täyttäisi muut eettiset kriteerit, vaikka ympäristöystävällisempi vaihtoehto onkin. 

                         
                        2. Puuvillan korjuu ja kuivatus 

Puuvilla voidaan korjata koneella tai käsin pellon koosta riippuen. Konetta käytettäessä kuluu runsaasti polttoainetta, mutta käsinpoiminta on aikaa vievää työtä ja poimijat altistuvat viljelyssä käytetyille myrkyille. Puuvillan varastoinnissa käytetään usein homeenestoaineita, jotka ovat ympäristölle haitallisia. 

                      
                           3. Puuvillan paalaus ja kehräys 

Kun puuvilla on kuivunut, siemenet erotellaan ja niistä tehdään mm. ruokateollisuudessa käytettävää öljyä. Puuvilla paalataan ja kehrätään. Langan kehruussa ympäristö joutuu jälleen koetukselle, sillä menetelmät vaativat haitallisia voiteluaineita. 

                             
                           4. Puuvillalangan värjäys

Seuraavaksi puuvilla värjätään atso-, kyyppi-, reaktio-, rikki-, tai suorillaväreillä. Väriaineet, jotka eivät kiinnity kankaaseen kulkeutuvat jäteveden mukana ympäristöön. Veteen liukenevat kemikaalit voivat aiheuttaa syöpää lähistön asukkaille. 

                 
                5. Puuvillakankaan kutominen ja lisäkäsittelyt 

Kankaat kudotaan tehdasolosuhteissa, joissa harvoin valvotaan työturvallisuuden toteutumista. Kutomista varten langat liistataan. Liisteri saattaa olla luonnonmateriaaleista valmistettua tai synteettistä, joilla kummallakin on hyvät ja huonot puolensa ympäristöä ajatellen. Liisteri pestään kudonnan jälkeen pois ja sen alkuperästä riippuen sillä on erilaisia ympäristövaikutuksia. 
Seuraavaksi kankaasta poistetaan mahdolliset lankalenkit ja nukat. Se saatetaan keittää ja kuitu merseroida. 

                                      
                                   6. Farkkujen ompelu

Farkkujen ompeluolosuhteet saattavat olla hyvinkin kyseenalaiset. Mitä halvemmat farkut kaupasta löydät, sitä varmemmin niiden valmistuksessa on poljettu ihmisoikeuksia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kalliimmat farkut olisivat automaattisesti eettisemmät. 
Halpafarkkujen kohdalla voimme kuitenkin olla lähes varmoja siitä, että joku taho valmistusvaiheessa on joutunut maksamaan niistä kovan hinnan. Vaatetehtaissa ei ole robotteja, jotka valmistaisivat vaatteita liukuhihnalla. Jokaisen vaatekappaleen on ommellut oikea ihminen. 

                                
                                 7. Farkkujen viimeistely 

Olen ehkä lukenut hiekkapuhalluksen vaarallisuudesta. Suosittu farkkujen viimeistelytapa voi olla työntekijälle hengenvaarallinen. Hiekkapuhallus altistaa pölykeuhkojen kehittymiselle ja voi johtaa keuhkoahtaumaan tai -syöpään muutamien vuosien kuluessa, joissain tapauksissa jo kuukausissa. 
Hiekkapuhalluksia tekevät myös lapset. 
Muita viimeistelytapoja ovat mm. laserkäsittely, flokkaus, värjäykset, kivipesu ja kemiallinen valkaiseva viimeistely. Viimeistelyvaiheen menetelmissä käytettävät kemikaalit ovat erittäin haitallisia ympäristölle ja hengenvaarallisia valvomattomissa työolosuhteissa. 

                            
                                  8. Kuljetus myymälään

Farkkujen valmistusvaiheiden väliin mahtuu monia kuljetuksia, rahteja ja kuormia, joiden aikana kuluu huomattavia määriä polttoaineita ja syntyy ympäristölle haitallisia päästöjä. 
Viimein tuote kuljetetaan liikkeeseen, jossa varastotyöntekijät purkavat pakkauksia. Farkut saattavat olla kemikaalinkatkuisia ja aiheuttaa työntekijöille iho- ja hengitystieoireita. 

                           
                                 9. Farkkujen ostaminen

Nyt vastuu siirtyy kuluttajalle. Löydämme liikkeestä kivan farkkuparin ja käännämme esiin hintalapun. Hinta on meille joko sopiva tai liian korkea. Harvoin ajattelemme, että jokin hinta olisi meille liian pieni. 
Oli hinta mikä tahansa, lapusta ei selviä farkkujen todellisten kustannusten vaikutuksia ympäristöön ja ihmisoikeuksiin. Olisi hienoa jos näin olisi. Aika monta farkkuparia jäisi tällöin ostamatta. Todellisten kustannusten paljastuminen on monelle brändille kestämätön ajatus. Siksi tuotantoketjun läpinäkyvyyden vaatiminen on niin ensiarvoisen tärkeää. 

                                 
                                 10. Farkut käytössä

Materiaalista riippuen voimme oikeanlaisella vaatehuollolla mahdollisesti pidentää vaatteen käyttöikää. Farkkuja ei suositella pestäväksi ensimmäiseen kuuteen kuukauteen. 
Sillä välin farkkuja voi tuulettaa ja mahdolliset tahrat poistaa paikallisesti. Kun farkut on aika pestä koneessa tulee pesuohjeita noudattaa täsmällisesti. Mahdollisuuksien mukaan syntyvät reiät tai muut rispaantumiset korjataan ajoissa. 

                           
                             11. Kierrätys/jatkojalostus

Kun farkuista tulee käyttäjälleen tarpeettomat, päätyvät ne yleensä vaatekeräykseen. Sieltä ne jatkavat kulkuaan hyväntekeväisyysjärjestöjen kirpputoreille, kierrätyskeskuksiin, jatkojalostukseen tai poltettavaksi. Netissä on pilvin pimein ohjeita farkkukankaan uusiokäyttöön. 
Jos olet innokas ompelija, hienoa! Jos et, mieti tarkkaan ryhdytkö keräämään kaappeihisi farkkutilkkuja siltä varalta, että innostuisit  joskus tekemään niistä jotakin. 
Jos farkut on tehty sataprosenttisesta puuvillasta niiden kierrätettävyys uudeksi materiaaliksi on mahdollista ja todennäköistä. Jo prosentti elastaania farkkukankaassa on este kiertotalouden toteutumiselle. 
On hyvä jos farkut päätyvät second hand-liikkeisiin ja sieltä uudelle kuluttajalle. Nykyfarkkujen laadun huomioonottaen se on kuitenkin useimmissa tapauksissa epätodennäköistä. 
Farkut voivat päätyä myös lumppupaaleissa kehitysapuna toiselle puolen maailmaa, minne niitä ei välttämättä haluta. 
Jos farkkukangas ei ole kierrätettävissä, se päätyy poltettavaksi ja syntyy energiaa sähkön ja lämmön tuottamiseen. Tämäkään ratkaisu ei kuitenkaan pitemmän päälle kestä, sillä poltettaessa syntyy haitallisia päästöjä ilmakehään. Myös tuhkan sijoittaminen on ongelmallista. 




Valitettavasti olemme pitkän matkan päässä siitä, että vastuullisuus olisi kulutusyhteiskunnassamme normi. Edistystä on kuitenkin tapahtunut jo muilla teollisuudenaloilla, esimerkiksi ruokateollisuudessa vegaanisten vaihtoehtojen kasvaessa. 
Voisimmeko tuoda vastuullisuuden vaatekaappeihimme kuten lautasillemmekin? 

Farkkubrändien eettisyyttä voi tutkia mm. Rank a brand- sivustolla, joka julkaisee tietoja merkkien avoimuudesta. 
Merkit on värikoodattu- huonoiten jäljitettävissä ovat esimerkiksi punaisen luokituksen saaneet Lee, Wrangler, Guess, Gsus, Diesel ja Pepe Jeans. Aavistuksen avoimempia ovat oranssit Levi's, ONLY ja Mustang. Keltaisiin lukeutuvat esimerkiksi Cheap Monday ja G-star. 
Läpinäkyvin tuotantoketju on vihreällä merkityillä brändeillä, joihin kuuluvat mm. Mud Jeans, Nudie Jeans ja Kuyichi. 

Kierrätyskeskuksissa asiointi on lähes aina vastuullisin valinta. Meidän Texvex- myymälämme valikoimassa on runsaasti edullisia farkkuja. Asioimalla meillä saat hyvän mielen ja tuet ympäristöämme sekä yhdistyksemme toimintaa. 


                                Levikset valikoimastamme

Farkkujen historiaa

Farkut olivat alkujaan työhousut: muutaman vuosisadan ajan ne suunniteltiin ja tehtiin kestämään. 
Tiesitkö, että ensimmäisten farmarihousujen kantamuoto syntyi Euroopassa jo 1500-luvulla? 
Ne tehtiin alkujaan hampusta ja olivat suositut köyhien työläisten keskuudessa niiden kestävyyden vuoksi. Ensimmäisten farkkujen kerrotaan syntyneen Genovan kaupunkivaltiossa, mistä juontuu englanninkielinen nimitys jeans. 


                                   1600-luvun maalaus farkkukankaasta. Taiteilija anonyymi. 

1700-luvulla farkut päätyivät brittiläisten kauppiaiden mukana Amerikkaan. 1870-luvulla farkkuja kehitettiin Yhdysvalloissa edelleen kun saksalaissyntyinen Levi Strauss ja hänen asiakkaansa, räätäli Jacob Davis hakivat yhdessä patenttia farkkujen vahvistamiseksi kupariniiteillä. Niiteistä luovuttiin myöhemmin, mutta ikoninen muotibrändi oli syntynyt. Farkkujen hamppukangas korvautui 1800-luvun loppupuolella puuvillalla. 


Mainoksen viesti on selvä: farkut kestävät, vaikka hevoset vetävät niitä eri suuntiin.


1950-luvulla vaateteollisuus alkoi kiinnostua nuorisosta markkinointikohteena. Elokuvista tutut tähdet Marlon Brando ja James Dean pukeutuivat farkkuihin, joista tuli nopeasti nuoruuden ja kapinan symboli, ikoninen muotivaate, jollainen tuli löytyä jokaiselta. 


                                                     Nuori kapinallinen 1955

Suomeen ensimmäiset merkkifarkut tulivat vuonna 1954. Länkisäärisyydestään nimensä saaneita Väiskejä valmisti Vaaksa Oy. Kolme vuotta myöhemmin markkinoille tuli kotimaiset Mattisen Teollisuuden valmistamat Jamekset, jotka säilyttivät asemansa nuorison ykkösmerkkinä yli vuosikymmenen ajan. 70-luvulla suosittu rockyhtye Hurriganes pukeutui Matti Majavan Beavers-farkkuihin ja uusi farkkumalli löysi tiensä suomalaisten vaatekaappeihin.  


Hurriganes Beavers-farkuissa.

Vielä 80- ja 90-luvuilla farkkujen laatu oli hyvä. Suomen liityttyä EU:hun 1995 farkkujen hinta romahti. Nyt menneiden vuosikymmenten farkut ovat harvinaisia vintagelöytöjä. Tämän päivän muotia ovat juuri kasari- ja ysärifarkut. 

Tälläkin muoti-ilmiöllä on varjopuolensa. Harvoin suomme ajatusta sille, mistä farkkumme tulevat. Ostamme ne liikkeestä ja päästämme ne lopulta käsistämme kierrätykseen tai jatkokäyttöön. Mutta päästäkseen myyntirekkiin ne ovat kulkeneet pitkän matkan ja tuotantoketju on harvoin eettinen, ympäristön ja ihmisoikeudet huomioonottava. Seuraavassa postauksessa tarkastellaan nykyfarkkujen laatua ja niiden elinkaarta puuvillapelloilta kuluttajalle, kierrätyksestä mahdolliseen jatkojalostukseen. 

Mitä on kiertotalous?

Lyhyesti ilmaistuna kiertotaloudella tarkoitetaan talousmallia, jossa materiaali pysyy kierrossa sen arvon säilyessä. Nimenä kiertotalous...